Mun tyyli, onko sitä?






Yksi Instagram -suosikeistani on oululaiseen katutyyliin keskittyvä sivusto Ouluuks. On ihanan inspiroivaa nähdä tavallisten kaduntallaajien persoonallisia tyylejä ja saada sitä kautta ideoita myös omaan pukeutumiseen. Mutta yhtä asiaa olen miettinyt: kuvattavat kertovat yleensä kuvatekstissä omasta tyylistään ja osaavat määritellä sen hyvinkin tarkkaan monenkirjavin adjektiivein. Omaa tyyliä on kuvailtu esimerkiksi termeillä graafinen, selkeä, skandinaavinen, tummiin väreihin tai selkeisiin leikkauksiin keskittyvä... Mietin noita kuvia selatessani, miten määrittelisin oman tyylini? Voiko sitä edes määritellä?

Saan yllättävän paljon kehuja siitä, kuinka minulla on persoonallinen tyyli ja osaan valita vaatteet niin tilaisuuteen kuin persoonaanikin sopiviksi. Mutta jos minulta tultaisiin kadulla kysymään miten kuvailisin tyyliäni, olisi vastaus varmasti päivästä, vuodenajasta ja mielentilasta riippuen aivan erilainen.

Tyylini on rento, mutta pidän skarpista ja siististä pukeutumisesta. Yhtenä päivänä kuljen fiksussa jakussa, suorissa housuissa ja avokkaissa. Sitten seuraavana päivänä haluan taas pukeutua reikäisiin farkkuihin ja liian suureen neulepaitaan kuin katujen miehet.

Pidän väreistä, varsinkin kesällä. Joudun töissäni pukeutumaan niin paljon mustaan, että vapaaehtoisesti en sitä väriä pue päälleni. Mutta kuitenkin, välillä haluan piiloutua mustiin, muuttua näkymättömäksi, sulautua väkijoukkoon huomiota herättämättä.




Rakastan liuhuvia lahkeita, hulmuavia helmoja ja paitoja, jotka laskeutuvat kauniisti kiristämättä mistään. Ja sitten rakastan hyvin istuvia vaatteita, vilkkuvaa napaa ja suurta kaula-aukkoa. Olen ylpeästi itseni kokoinen, enkä pelkää näyttää sitä. Ennemminkin haluan olla esimerkki naisesta, joka kantaa itsensä ylväästi ja arkailematta, jokaisesta kurvistaan ylpeänä. Sitten seuraavana päivänä piiloudun löysän, liian suuren tunikan tai gollepaidan alle.

Rakastan koruja, etenkin suuria, roikkuvia korvakoruja. Olen sitä mieltä, että koskaan ei voi liikaa kimaltaa eikä blingblingin kanssa vaan voi mennä överiksi. Mutta yksinkertainen on minusta kaunista. On ihanaa pukeutua yksinkertaiseen, yksiväriseen ja graafiseen asuun, jonka kruunaa näyttävät korvakorut, kauniit kengät tai käsilaukku.

Tykkään hullutella. En ole ihminen, joka ottaisi itseään kovinkaan vakavasti ja mielestäni se saa näkyä myös pukeutumisessani. Pilke silmäkulmassa valituissa vaatteissa voi parhaimmillaan ilahduttaa myös kanssaihmisiä, meidän aikuisten maailma kun tuntuu olevan aivan liian vakava aivan liian usein. Mutta haluan toisaalta myös näyttää vakavastiotettavalta aikuiselta, ammattilaiselta, varsinkin työssäni. Siksi pidän myös jakkupukuun pukeutumisesta, korkeista kopisevista koroista ja tiukasta poninhännästä tai nutturasta.

Olen käytännöllinen ihminen ja myös käytännöllinen pukeutuja. Kylmänä talvipäivänä pukeudun toppahousuihin, paksuun ja suureen untuvatakkiin, pipoon, kaulaliinaan ja rumiin talvisaappaisiin mutisematta. En mieti tippaakaan miltä näytän, kunhan minulla on varmasti lämmin ja liikkuminen talvivaatteissa tuntuu sulavalta ja mukavalta. Toisaalta kuljen avopäin pakkasellakin, valitsen ohuemman mutta kauniimman takin ja ne muovipohjaiset korkokengät, joilla varpaat paleltuvat ulkona alle minuutissa.

En koskaan valitse vaatteita valmiiksi edellisenä iltana seuraavaa päivää varten. En oikeastaan ymmärrä sellaisia ihmisiä, jotka niin tekevät. Kuinka voisin tietää, millaisella tuulella seuraavana päivänä herään? Entä jos vatsaa turvottaakin, ja olen edellisenä iltana valinnut tuolinkarmille juuri ne kireät, korkeavyötäröiset housut? Entä jos heräänkin kepeämpänä ja iloisempana kuin aikoihin, mutta edellisen illan synkissä tunnelmissa valitut mustat turvavaatteet masentavat minut heti aamulla uudelleen ennen kuin päivä on edes oikeastaan alkanut? Toisaalta, saatan hyvinkin olla päättänyt jo viikkoja etukäteen, mitkä vaatteet puen päälleni kun vihdoin pääsen tyttöjeni kanssa ulos tanssimaan seuraavan kerran.

Pukeutuminen on minulle ehdottomasti itseni ilmaisemista. Teen myös paljon johtopäätöksiä muista ihmisistä pukeutumisen perusteella, enkä esimerkiksi suostu luottamaan epäsiististi pukeutuneeseen asiakaspalvelijaan, oli hän sitten kuinka oman alansa spesialisti tahansa. Pukeutuminen on myös itsensä ja toisten ihmisten arvostamista, -enhän omassa työssänikään menisi vieraaksi hautajaisiin kukkamekkoon tai reikäisiin farkkuihin pukeutuneena.

Mutta vielä enemmän pukeutuminen on leikkiä. Se on tapa viestiä itsestään ja omasta persoonallisuudestaan, mutta toisaalta sen avulla on helppo myös harhauttaa. Niin muita ihmisiä kuin myös itseään. Jokaisella meillä lienee vaatekaapissamme turvavillapaita ja toisaalta myös asu, joka päällään tuntee itsensä voittamattomaksi, kykeneväksi valloittamaan vaikka koko maailman.

Minun tyylini on monenkirjava, mutta niin olen minäkin. Ja kuten ei minustakaan, ei tyylistänikään tule koskaan valmista. Enää en nuoren minäni tavoin mene äärimmäisyyksiin, mutta silti uusia juttuja on mukava kokeilla ja sekoitella tyylissä erilaisia elementtejä. Haaveilen siitä, että uskaltaisin olla rohkeampi, persoonallisempi, hulluttelevampi ja räiskyvämpi. Että uskaltaisin näkyä, vielä rohkeammin. Mutta toisaalta, myös persoonana pidän siitä, että voin välillä piiloutua toisten selkien taakse, olla se hiljainen tarkkailija. Siksi tyylinikin ehkä muuntuu kameleontin lailla, -näkyvästä näkymättömäksi.

Ouluuks netissä www.ouluuks.fi & Instagramissa @ouluuks






Kommentit