Juhannuskupla ja huomenna koittava arki.





Huomenna alkaa arki oikein ryminällä, kun yli kahden kuukauden tauon jälkeen palaan aivan oikeisiin töihini kuukauden kesäpestin ajaksi. Tänään olen toki jo hieman valmistellut tulevaa työviikkoa, mutta pääasiassa keskittynyt laiskotteluun ja juhanusreissulta palautumiseen.

Meidän juhannuksemme ei ollut se perinteinen suomalainen mökkijuhannus. Taisimme herätä koko ajatukseen hieman liian myöhään. En oikein edes osannut suunnitella, kun edelliset juhannukset niin kauan kuin muistan, olen viettänyt töissä. Niin monta työjuhannusta, että on vaikeaa edes kuvitella muuta.

Päädyimme lopulta asuntovaunureissun ja hiihtokeskusmökkijuhannuksen välillä käytyjen tuloksettomien neuvotteluiden jälkeen kompromissiratkaisuun: kaupunkijuhannukseen hotellissa. Kohteella ei tässä tapauksessa ollut mitenkään suurta merkitystä, heitimme lonkalta kohteeksi Tampereen. Se kuulosti kivalta, siellä on lehtijuttujen ja sosiaalisen mediankin perusteella ollut mukavaa pöhinää viime aikoina, eikä kummallakaan ole tullut käytyä siellä pitkiin aikoihin.

Ja mikäpä siinä. Tampere on varsin mukava kaupunki. Oikeastaan vasta menomatkalla torstaina aloimme miettiä, mitä kaupungissa voisi viikonlopun aikana tehdä. Minulla oli mielessä lukuisat Tampereen ravintolat, miehellä varmaan päällimmäisenä hotellin aamiaispuffetin pekoni... Mutta tärkeintä oli kai vain lähteä yhdessä johonkin, olla joutilaana ja keskittyä viettämään aikaa yhdessä.

Ei meillä ihmeellistä ohjelmaa kyllä ollutkaan. Menomatkalla torstaina bongasin juhannusaattona järjestettävän pienen Valtteri -festivaalin. Kun esiintyjinä oli minun rakastamani Scandinavian Music Group ja mieheni jostain ihmeen syystä diggailema Atomirotta, oli juhannustanssipaikkamme selvä. Ja tuo oli itse asiassa todella kiva tapahtuma. Juhannusaaton vesisateessa ja myrkytuulessa sisäfestari oli oikein sopiva paikka tanssahdella. Saatoinpa tanssahdella jopa Atomirotan keikan aikana, vaikka etukäteen hieman epäilevästi suhtauduinkin...

Mitään ihmeellistä ohjelmaa emme muuten edes yrittäneet keksiä. Kävimme Näsinneulassa ihastelemassa maisemia ja kauhistelemassa tuulessa huojuvaa tornia, kuljeksimme kaupungilla ja Hatanpään Arboretumin kukkaloistossa sekä istuskelimme niissä harvoissa kahviloissa ja ravintoloissa, jotka sattuivat olemaan juhannuksena auki.

Tiesinhän minä, että juhannuksena kaupunki hiljenee ja autioituu. Mutta en silti osannut varautua siihen, kuinka totaalista autioituminen on. Oletin, että ravintolat olisivat kuitenkin auki, ja suurin osa kaupoistakin. Mutta eihän se niin ollutkaan. Haaveilemani nautiskelu Tampereen ihannimmissa ravintoloissa vaihtui hotellin alakerran ravintolan burgereihin, kaupan salaattibaarin antimiin ja kaiken huippuna Burger Kingiin ja Kotipizzaan. Mikään ruokajuhla juhannus ei siis ollut, vaikkakin aamiaispuffet aivan kelpo olikin.

Mutta pääsimme hetkeksi toisiin maisemiin, ihastelemaan kaunista ja kesäistä Tamperetta. Todennäköisesti juhannuksen pitkä viikonloppu onkin ainoa lomareissu, jonka pääsemme tänä kesänä yhdessä viettämään. Tärkeintä oli siis olla yhdessä tien päällä.

Ja vaikka arki viime aikoina onkin oikeastaan ollut yhtä lomaa, on oikea loma kuitenkin vasta sitten, kun saa olla yhdessä huolettomia. Kun saa juoda viiniä vaahtokylvyssä parhaassa seurassa ja poiketa ilman aikatauluja hetken mielijohteesta jokaiselle hauskan näköiselle kadulle, jokaiseen houkuttelevaan kahvilaan ja selvitellä yhdessä milloin mitäkin faktaa kaupungista Googlen avulla.

Hetken huolettomuuden jälkeen on haikea mutta hyvä palata kotiin. Tämä on kuitenkin varsin mukava paikka, meidän yhteinen. Oma ja ihana. Vaikka reissukuplan ollessa hetken päästä puhkeamaisillaan koti saattaakin tuntua maailman tylsimmältä paikalta palata. Ei tämä silti ole, ei ollenkaan tylsä. 

Huomenna alkaa arki. Aivan liian aikaisin aamulla sitäpaitsi. Olenko valmis? En todellakaan! Mutta ainakin olen hyvin levännyt, irtautunut arjesta ja velvollisuuksista, ladannut akkujani ja keskittynyt itseeni niin naurettavan huolellisesti, että uskon sen kantavan pitkään arjen tiukassa syleilyssäkin.

Ja mitä tästä ajasta käteen jäi? Tuo Tampereen kadulta bongattu F.E.Sillanpään sitaatti oikeastaan kiteyttää kaiken: "Elää sinun pitää ja tajuta se, että sinä elät." Arjen kiireessä se usein unohtuu. Että minulla on omakin elämä elettävänä, en elä vain työtä ja seuraavasta päivästä selviämistä varten. Työ on työtä, ja ne oikeasti tärkeät asiat tapahtuvat vasta työn jälkeen. Ei toisinpäin. Sen haluan muistaa. Että arkenakin saa elää. Ja täytyy elää.

Mutta nyt, viimeisetkin rippeet kuplasta puhki ja pakkaamaan reppua. Aamulla starttaan auton muutamaksi päiväksi leirille parinkymmenen viisitoistavuotiaan kanssa. Se, jos mikä pistää loman vaikutukset todelliseen testiin! :)





Kommentit