Kuin viimeistä kesäpäivää.


Tämä kulunut toukokuu on ollut ihana. Silkkaa auringonpaistetta päivästä toiseen, lämmintä, hetkessä eloon heränneen luonnon vihreyttä ja lämpöä. Sitä koko pitkän talven odotettua lämpöä, josta ei vain voi saada tarpeekseen. Lämpöä, jota jaksaa ihmetellä ja ihastella päivästä toiseen.

Mutta viime päivien sääennustukset ovat näytteneet huolestuttavilta. Tulee viileää, tulee jopa vuodenaikaan nähden kylmää säätä. Niin kuulin meteorologin pahaenteisesti eräänä iltana kymppiuutisissa toteavan. Tämä ihana lämpöaalto tulee siis sittenkin pian päätökseen. Jo nyt tuulessa tuntuu kylmä henkäys, mutta vielä aurinko jaksaa lämmittää.

Siksi pyhitin tämä päivän sille, että kerään talteen jokaisen auringonsäteen, jonka vain voin. Talletan iholleni sen tunteen, miltä ihoa lämmittävä aurinko tuntuu. Tiedättekö sen tunteen, tunteen joka täytyy kokea ennen kuin voi sanoa että on elänyt kesän? Talletan kehooni sen tunteen, kun lojuu toimettomana rantahiekalla auringon lämmittäessä, raukeana kuin päiväunilla oleva kissa. Raukeana, ilman yhden yhtäkään tärkeää ajatusta tai suunnitelmaa päivän tehtävien varalle.



Niin kuin kesä olisi jo ohi, toukokuussa. Harvoin tähän aikaan vuodesta se on vielä edes alkanut. Nyt olen vain saanut nauttia niin harvinaislaatuisesta ajasta, lämpimistä kesäpäivistä ilman kiirettä mihinkään. Olen saanut olla yhtä huoleton kuin kesäperhoset, antaa lämpömittarin kertoa minulle päivän suunnitelmat. Ei tällaista aikaa ole tulossa aivan heti uudelleen, siksi en malttaisi millään luopua lämmöstä. Haluan roikkua tässä ikuisesti, kesäkuplassa, huolettomien rantapäivien ihmemaassa.

Mutta voi kuinka hyvälle tuntuu kun lämpö palaa. Ja vielä se palaa, kesä on vasta alussa. Näitä päiviä on tulossa vielä lukuisia lisää. Tämän päiväinen rantaretki oli vasta esimakua vielä melkein loputtoman pitkästä kesästä. Kesästä joka on vasta puhkeamassa kukkaan. Jo tähän mennessä se on ollut elämäni kesä, niin paljon olen saanut ja ehtinyt nauttia. Ja paras on vasta edessä.

Sitä ennen on toisaalta jopa huojentavaa tietää, että hetkeksi viilenee. Saattaa tulla jopa aivan oikea sadepäivä. Vihdoinkin ehkä malttaa monen viikon jälkeen keskittyä myös elämään kodin seinien sisäpuolella. Voi ehkä pitää oikein kunnollisen siivouspäivän, edellistä siivouspäivää en edes muista, niin kauan siitä jo on. Monta remonttiprojektiakin odottaa aloittamista, sitä sadepäivää jolloin malttaisi aloittaa. Ehkä sitten, kun lämpö palaa, on koti taas siisti. Niin siisti ja kodikas, että sinne on kiva rannalta palata.

Antaa siis sataa vaan! Mutta tämä ilta vielä nautitaan. Ehkä grillataan vähän, syödään pikkuisen liikaa jäätelöä ja ihastellaan terassille paistavaa ilta-aurinkoa. Sitten täydellinen kesäpäivä on talletettu iholle, koko kroppaan ja sieluunkin. Sitten jaksan taas hetken odottaa.

Ps. Mulla oli rantaseurana Maria Veitolan uus kirja Veitola. Vahva suositus, kannattaa lukea tai kuunnella! Ehkä Maria tekee mun tulevasta siivouspäivästäkin hieman helpomman kestää. Upeita, inspiroivia ja ajatuksia herättäviä tarinoita. Maailma tarvitsee vahvoja naisia.

Kommentit