perjantai 25. toukokuuta 2018

Kukkia & juhlatunnelmaa Kukkakauppa Kanervassa



Kukat tekevät juhlan, sanotaan. Ja minusta se on juuri niin. Jo aivan tavallinen perjantai on juhla, kun sen kunniaksi saa asetella tuoreet kukat maljakkoon kotia koristamaan. Siksi kutsu Kukkakauppa Kanervaan bloggari-iltaan kimpunsidonnan, kattausideoiden ja juhlatunnelman äärelle oli suuri ilo. 

Keräännyimme siis viikko sitten Kukkakauppa Kanervaan oululaisten Kulumilla -bloggareiden kanssa perjantai-iltaa viettämään. Alkumaljojen jälkeen tutustelimme kukkakauppaan, jossa ihasteltavaa ja katseltavaa riittää kyllä pidemmäksikin aikaa. Kukkakaupan yläkertaan oli katettu muutama esimerkkikattaus kevään ja kesän juhlien inspiraatioksi. Paikalla oli myös valokuvaamon edustaja, lahjaideoita juhliin sekä paikallisen pitopalvelun tuotteita noutopöydästä nautittavaksi. Ilta huipentui Kukkapaja -workshoppiin, jossa pääsimme sitomaan omat kimput kotiinviemisiksi.

Meidät vierailulle kutsunut Kukkakauppa Kanerva sijaitsee Oulun keskustassa, osoitteessa Hallituskatu 22. Kauppaan sisälle astuessaan tuntee tulevansa kukkien rakastajan ihmemaahan, niin kauniisti ja ylitsepursuavan ihanasti liike on sisustettu. Joka puolella on mitä ihanampia kukkia, pientä sisustustavaraa ja kukka-asetelmaa. Katseltavaa ja silmäniloa riittää. Liikkeen yläkerrassa on näyttelytila, josta löytyy kattaukseen ja piensisustukseen liittyviä tuotteita. Paljon tuotteista on oululaisten yritysten valikoimista. Ihanaa, että yritykset tekevät yhteistyötä ja tuovat esille oululaista tarjontaa ja osaamista! Kukkakauppa Kanervan yrittäjä Sari Kuosmanen kertoo, että yläkerran tilat mahdollistavat myös erilaisten yritysten tarpeisiin järjestettävät tilaisuudet. Esimerkiksi yläkerrassa voi kokoustaa ja sen jälkeen osallistua Kukkapaja-workshopiin.

Kanerva on oululaisille varmasti tuttu liike, onhan se toiminut keskustassa samoilla kulmilla jo vuodesta 1946. Samaan aikaan kun kukkien myynti marketeissa on kasvanut, ollaan Kanervassa panostettu laatuun, ammattitaitoon ja asiakaspalveluun. Noilla kilpailuvalteilla markkinoilla on pärjätty kovasta kilpailusta huolimatta. Ammattitaito ja intohimoinen asenne työhön näkyy Kanervassa jo ensi vilkaisulla ja yritykseen tarkemmin tutustuessani tuo mielikuva vain vahvistui. Uskomattoman monta vinkkiä kesäkukkien istuttamisesta, juhla-asetelmista ja leikkokukkien huoltamisesta ehdimme illan aikana jutustelun lomassa saada!








Mikä ihana idea paikalla olleilta yrityksiltä olikaan toteuttaa tuollainen ilta yhteisvoimin! Ideoita juhlien toteuttamiseen ja siihen kaikista tärkeimpään, eli koristeluun, jäi kyllä tuosta illasta repullinen. Oikeastaan tuli sellainen tunne, että täytyy järjestää pian jotain, ihan vain että pääsee valmistelemaan ja koristelemaan. Ainahan on syytä juhlaan. Eikä niin pientä syytä olekaan, etteikö sitä kannattaisi juhlia! Olenkin tässä pyöritellyt tuon illan jälkeen mielessä erilaisia juhlateemoja, ehkä juhlin viimein kolmekymppisiäni, neljä vuotta myöhässä? Tai ehkä ihan vain kesää, koiran kaksivuotissynttäreitä, ystävyyttä, rakkautta, elämää? Ei sen niin väliä, kunhan on juhla.

Tarjoilut olivat Konst O. Delin taidonnäytteitä


Ihania uusia tuttavuuksia ja uusia, houkuttelevia ideoita kotiin, niin arkeen kuin juhlaan tarjosivat tapahtumassa mukana olleet Somiana ja Vera-Vera. Molemmat ovat oululaisia pienyrityksiä, joihin oli todellakin ilo tutustua! Maja, Decor & Lifestyle Shop sen sijaan on minulle tuttu putiikki jo entuudestaan. Siellä tulee käytyä säännöllisin väliajoin hypistelemässä, haaveilemassa ja hakemassa inspiraatiota sisustukseen. Maja Shop on myös pelastanut useammalta lahjapaniikilta, niistä pari vinkkiä ajattelin jakaa teillekin.


Kertakäyttöastiat, pompomit ja konfetit Somianan valikoimista, kukat Kukkakauppa Kanerva.
Minua inspiroi erityisesti koristeet pöydän yllä. Ne antavat mahdollisuuden yksinkertaiselle kattaukselle ja säilyvät varmasti siistinä kohentelematta koko juhlan ajan!




Somiana on juhliin erikoistunut liike, joka on alun alkaen toiminut verkkokauppana. Kivijalkaliike on avattu Oulun keskustaan maaliskuussa. Tuolla liikkeessä kannattaa piipahtaa ohi mennessään, -vaikka ei juhlia olisikaan juuri sillä hetkellä tiedossa, varmasti tekee mieli alkaa jotain järjestää. Niin herkullisia värejä ja ihania, pieniä yksityiskohtia juhlakattaukseen sieltä löytyy. Erityiskiitos aikuiseen makuun sopiville ja tyylikkäille kertakäyttöastioille, niitä tuntuu olevan todella vaikeaa löytää. Ja lastenkutsuille sitä vasta olisikin vaikka mitä ihanaa! Somianan kautta on mahdollista saada myös juhlapalvelu esimerkiksi yrityksen tarpeisiin tai vaikkapa hääsuunnittelua. Liikkeen alakerrassa on myös lounge-tila, joka on varattavissa esimerkiksi babyshowereiden pitoa varten tai polttareiden yhdeksi pysähdyspaikaksi.





Vera-Vera tekee suloisia, luonnollisista ja ekologisista materiaaleista valmistettuja tuotteita. Tuolla bloggaritapahtumassa esillä olivat pellavaiset lautasliinat, joiden värit olivat kyllä kerrassaan täydelliset. Pellava materiaalina on muutenkin aivan ihana. Minua viehättää erityisesti se, kuinka se on täydellinen juuri kaikessa epätäydellisyydessään. Pellava ei koskaan ole aivan rypytön ja silkinsileä, vaan siinä on jotain herkkää rouheutta. Tuo rouheus tekee siitä niin kauniin. Mutta tuollaisten lautasliinojen lisäksi juhlapöytä ei juuri muuta koristusta enää tarvitsekaan. Paitsi kukat, tietysti!

Vera-Veran valikoimissa on muun muassa pellavaisia lakanoita, keittiöpyyhkeitä ja kylpypyyhkeitä. Tekisi mieli saman tien korvata omat, väreiltään toisiinsa sopimattomat, froteiset ja puuvillaiset vanhat hirvitykset uusilla pellavasta valmistetuilla, tyylikkäillä ja harmonisilla pyyhkeillä ja lakanoilla! Kuvissa näkyvät posliiniset ruusu-pöytäkoristeet ovat Kanervan valikoimasta.

Kuva: Maja, Decor & Lifestyle Shop
Olen elämäni aikana ehtinyt mukaan melko monille babyshower -kutsuille ja kummilapsiakin on jo puolenkymmentä. Oli kyseessä sitten babyshowerit, ristiäiset, nimiäiset tai muuten vain uuteen tulokkaaseen tutustuminen, on lahjan ostaminen usein todella vaikeaa. Aina ei tekisi mieli ostaa sitä pehmeää pakettia, vaan jotain vähän omaperäisempää. Jotain, mikä ei käy hetkessä pieneksi ja unohdu kierrätettävien vaatteiden kassiin. Maja Shop oli tuonut näytteille nämä minun omat suosikkilahjani; Oot niin ihana -sarjan neuvolakorttikotelon ja vauvakirjan. Tuo neuvolakorttikotelo on hyväksi todettu babyshower -tuliainen; kohtuu edullinen ja helppo liittää vaikkapa osaksi vaippakakkua. Vauvakirja taas sopisi mainiosti esimerkiksi kummilahjaksi ja erottuu kyllä kauniilla ulkomuodollaan edukseen vauvakirjojen joukosta!

Maja Shop sijaitsee Oulun keskustassa, Kirkkokadulla, aivan Rotuaarin kulmassa. Putiikki on täynnä mitä ihanampia sisustus- ja lifestyletuotteita, joita ei millään malttaisi lakata hypistelemästä. Jos et pääse paikan päälle tutustumaan, liikkeellä on myös verkkokauppa. Noita Oot niin ihana -tuotteita ei muuten Oulussa Maja Shopin lisäksi muualta olekaan saatavilla.

Mukana oli myös oululainen valokuvaamo Studio-PSV, joka esillä olevien kuvien ja tuotenäytteiden kautta vakuutti ammattitaidollaan. Potretteja ei tällä hetkellä ole tarvetta ottaa, mutta jäin miettimään tuota heidän tuotevalikoimassaan olevaa boudoir -kuvausta. Alusvaatteissa kameralle poseeraamisessa olisi haastetta kehopositiivisuuden opetteluprojektissani! Valokuvakirjoja selatessani tuli myös mieleen, että olisi ehkä vihdoin aika koota hääkuvamme kirjaksi, jota kehtaisi vieraillekin esitellä!

Se illan ihanin ja samaan aikaan haastavin osuus oli itse Kukkapaja -workshop. Saimme siis kaikki suurinpiirtein samanlaisen lajitelman kukkia eteemme, ja noista kukista oli tarkoitus saada aikaiseksi kimppu. Hauskaa oli, että vaikka materiaalit olivat samanlaiset, jokaisen kimpusta tuli aivan oman näköisensä! Monta ammattilaiskikkaa opimme, muun muassa kimppupohjan tekemisen vihreästä lehdestä. Mutta ei se niin helppoa ja rentouttavaa puuhaa ollutkaan mitä olisi voinut kuvitella. Yllättävän haastavaa oli saada kukat asettumaan mieleiseensä ja vielä silmääkinvmiellyttävään järjestykseen. Lopputulos oli varsin rönsyilevä. Siis aivan tekijänsä näköinen. Mutta melkein äidillistä ylpeyttä kimppua kohtaan silti tunsin! Ehdottomasti kannattaa osallistua vastaavaan työpajaan jos on joskus mahdollisuus. Tuosta sai paljon vinkkejä mukaan hyödynnettäväksi perjantaikimppuihin ja kodin juhliin! Kukkakauppa Kanerva järjestää workshoppeja joko omissa tiloissaan tai myös muualla. Siinäpä hyvä idea aktiviteetiksi esimerkiksi työpaikan virkistyspäivään!

Rakastan tuota kimpun eukalyptusta. Sen hento vihreä sopii pastelliväreihin täydellisesti! Juhlia järjestäessä tosin kannattaa huomioida allergiset. Eukalyptuksella on todella voimakas tuoksu, joka saattaa helposti ärsyttää allergista.





Juttua muokattu 25.5. 2018 klo 17.10 : Lisätty Maja Design shopista kertova osuus.

lauantai 19. toukokuuta 2018

Napa esiin!


Julkaisin muutama päivä sitten, kesän ensimmäisenä virallisena hellepäivänä, Instagramissa bikinikuvan rannalta. Niin teki varmasti melko moni muukin, ei rantakuvan julkaiseminen vielä mikään uutinen ole. Mutta se, että minä tein niin, oikeastaan jo on. Ja kaikista kuvista vielä julkaisin juuri sen, missä hymyilen leveimmin. Saman kuvan, jossa koko vatsamakkaroiden rivistöni näkyy kaikessa komeudessaan. Koska siinä leveästi hymyillessäni unohdin vetää vatsaa sisään, niinkuin tavallisesti. Sitä kuvaa ei ole tässä blogitekstissä. Ei siksi, ettenkö uskaltaisi sitä tähän liittää mukaan.  Kuvassa on minun lisäkseni mukana muitakin, joten sen julkaiseminen blogissani ei olisi oikein reilua. 

"Mikä minuun on mennyt?", mietin tuon kuvan julkaisemisen jälkeen. Näinhän itsekin poimuisen vatsani ja pystyin kuvasta laskemaan makkaroideni määrän. Miksi minua ei hävetä yhtään? Vielä jonkin aikaa sitten ei olisi tullut kuuloonkaan julkaista tuollaista kuvaa. Sen sijaan täydellisen, litteävatsaisen, orastavat vatsalihakset esiin saavan kuvan ottamiseen olisi käytetty vaikka koko rantapäivä. Olisi poseerattu hiki hatussa ja teennäinen hymy huulilla, vaikka auringosta nauttimiseen ja rentoon loikoiluun ei sen jälkeen olisi jäänyt aikaa lainkaan. Nyt en enää jaksa välittää. Olen kaunis juuri näin, tarpeeksi hyvä ja juuri oikean kokoinen. Ja se saa näkyä!

Häpeilemättömyys minuun kai on mennyt. Olen vuosikausia, oikeastaan melkein koko elämäni, häpeillyt leveää lantiotani, suurta takapuoltani, vatsamakkaroitani. Mitä milloinkin. Olen hävennyt silloinkin, kun olen ollut alipainon rajoilla treenattuani liikaa ja syötyäni aivan liian vähän ollakseni oikean kokoinen, oikeanlainen, mielestäni muidenkin silmissä hyväksyttävä. Olen hakenut hyväksyntää ja vahvistusta itsetunnolleni siitä, miten hoikkuuttani, erottuvia lihaksiani ja kovaa kuntoani ihastellaan. Ja jokaisen kehuvan kommentin myötä yrittänyt aina vain enemmän, treenannut vielä tiukemmin, vetänyt kroppani äärirajoilleen.

Sitten tuli aika, jolloin en stressin ja väsymyksen keskellä enää jaksanut pitää kiinni vanhoista rutiineistani. Lihakseni katosivat, kunto huononi, lopulta stressi ja sisäinen huono olo alkoivat näkyä myös vyötäröllä. Häpesin itseäni. Vuosikausia yritin piilotella löysien vaatteiden, mekkojen ja tunikoiden alla. Ajattelin, että voin piilottaa itseni, muuttua näkymättömäksi. Huomaamattomaksi. Käytin päiväkausia pelkäämällä etukäteen jokaista vanhan minän tunteneen ystäväni tapaamista. Ajattelin, että kukaan ei enää halua olla ystäväni. Olenhan vain säälittävä muisto vanhasta, hehkeästä itsestäni. Tunnistamattomaksi, muodottomaksi paisunut. En itsekään tunnistanut itseäni peilistä, miten joku muu voisi tunnistaa?

Lukemattoman monta, pientä askelta eteenpäin olen tullut tuosta tilanteesta. Ensimmäinen askel oli oivallus, että kaksikymmentä kiloa keveämpänä, lihaksikkaana ja rasvattomana, en todellakaan ollut onnellinen. En saanut sixpackilläni rakkautta, en huolenpitoa enkä hyväksyntää. En vaikka peilikuvani puolesta olinkin kaikkea sitä, mitä ajattelin rakkauden ansaitsemiseksi vaadittavan. Olin, vaikka silloinkin itse näin peilistä vain liian paksun tytön, kelpaamattoman.


Väsymiseen on onneksi lääke. On karsittava pois kaikki ylimääräinen, hidastettava tahtia, höllättävä vaatimuksista itseään kohtaan. Ja yllättäen, hiljalleen olen löytänyt taas sen vanhan, energisen itseni. Sen tytön, joka liikkuu liikkumisen ilosta, rakastaa itsensä haastamista ja sitä tunnetta, kun sydän hakkaa ja veri kohisee korvissa niin että tietää elävänsä. Liikunnasta on tullut taas rutiini, ihana ja rakas rutiini. Minun omaa aikaani, jolloin keskityn vain itseeni ja omaan hyvinvointiini. Ilman tiettyä viikottaista liikunta-annostani muutun nopeasti kärttyisäksi ja pahansisuiseksi akaksi. Tyypiksi, joka en mielestäni ole lainkaan.

Melkeinpä huomaamatta ulkonäön takia huhkiminen on lähes kokonaan unohtunut. Painoa on vähän pudonnut toki, olo on keventynyt ja senttejäkin lähtenyt, huomaahan sen vaatteista. Ja toki vieläkin joskus yllätän itseni peilin edestä alasti seisomasta ja mittailemasta kroppaani "tuosta jos vähän vielä saisi pois... ja tuosta..." -ajatuksin. Mutta oikeasti se ei enää ole tärkeää. Olen ylpeä itsestäni ja kropastani. Minulla on kroppa, joka pystyy melkoisiin suorituksiin. Minä olen vahva, sitkeä ja kovakuntoinen. Jaksan kantaa raskaimmatkin ostoskassit itse ja pidemmälläkään lenkillä minä en takuulla ole se, joka ensimmäisenä luovuttaa. Olen ehkä laiminlyönyt kropastani huolen pitämisen joksikin aikaa, mutta silti se ei minua petä. Se nauttii liikkeestä, jota on taas saanut ja kiittää hyvinvoinnillaan siitä minua joka päivä.

Siksi olen unohtanut vyötäröäni koristavat renkaat ja reiteni, jotka hetkuvat mukavasti hyppiessäni ja juostessani. Koska ne eivät merkitse mitään. Minä olen kaunis juuri näin ja ylpeä siitä, että olen päässyt näinkin pitkälle. Sen, mikä riittää minulle, on riitettävä myös kaikille muille. Siksi kuljen huoletta napa paljaana ja hameenhelmat hulmuten. Koska minä voin. Voin, vaikka jonkun mielestä se sopisikin vain teinitytöille, jos heillekään. Haluan näyttää, että kenenkään ei tarvitse häpeillä eikä piilotella itseään. Kaiken kokoisina me olemme kauniita. Jokainen, joka kantaa itsensä ylpeästi, on kaunis.

Ryhti suoraksi, hymy huulille ja napa esiin siis! Suomen kesä on lyhyt, siihen ei mahdu häpeä ja piilottelu. 

tiistai 15. toukokuuta 2018

Kakkuapaja, -rakkaudesta kakkuihin ja kauneuteen.





"Ihaninta kakunteossa on koristelu. Se hetki, kun saan ottaa erilaiset suklaat, karkit, vohvelit sun muut esiin ja alkaa sommitella niitä kakun päälle. Se saa minut innostumaan aina uudelleen." 

Rakkaus leipomiseen, koristeluun ja halu luoda kauneutta ympärille toden totta näkyy Oulun Kiulukankaalla pientä kotileipomoaan Kakkuapajaa pyörittävän Sofia Ylitalon kakuissa. Jokainen yksityiskohta on tarkkaan mietitty, alkaen pohjasta ja täytteistä. Kakun päällysteet ja koristelut kruunaavat kokonaisuuden. Kakkutaiteilijan "herkkukaappi" koristeluita varten onkin varsinainen sokerihiiren unelma: irtomakeisia, marenkeja, vaahtokarkkeja, konvehteja, suklaalevyjä monessa laadussa, nomparelleja, vohveleita, keksejä... Onnekseni olen päässyt useamman kerran Sofian leipomuksia myös maistamaan. Tiedän, että kakun kauniin ulkomuodon antama lupaus mausta myös pitää. Tälläkin vierailulla sain kahvini kanssa suuren palan täyteläistä suklaakakkua. Syntisen hyvää, voisin sanoa.

Sofia on koulutukseltaan leipuri-kondiittori. Muutama viime vuosi on vierähtänyt kotona lasten kanssa, mutta nyt nuorimman tyttären kasvettua jo sylivauvavaiheen yli Sofian jauhopeukaloa alkoi hiljalleen kutkuttaa. Tuo kutina johti siihen, että eräänä viikonloppuna, Sofian omien sanojen mukaan "puolivahingossa" syntyi yritys, Kakkuapaja. Päätöstä yrittäjäksi heittäytymisestä helpotti Osuuspankin tarjoama kevytyrittäjyys, jolloin vastuuta yrityksen laskutuksesta ja muista "paperiasioista" ei tarvitse kantaa vain omilla harteillaan. "Paljon selvitettävää on silti ollut. Elintarvikealalla toimimiseen liittyy paljon säännöksiä, joiden kanssa on oltava tarkkana. Onneksi alan koulutus takaa hyvän pohjatiedon", kertoo Sofia.





Yrittäjäntaipaleen alku on lähtenyt käyntiin mukavasti. Tilauksiakin on juhlantäyteiseen kevätaikaan tipahdellut niin, että pientä ruuhkaakin tuore yrittäjä on jo saanut kokea. Neljän lapsen äitinä Sofia pitääkin erityisesti siitä, miten pienyrittäjyys kotoa käsin mahdollistaa oman työn aikatauluttamisen ja kalenterin suunnittelun juuri omiin ja lasten menoihin sopivaksi. Pääasiassa kakut syntyvät päivisin isompien lasten ollessa hoidossa, mutta toisinaan myös iltaisin miehen huolehtiessa lapsista ja kodinhoidosta. Siinä mielissä yritys onkin koko perheen yhteinen projekti. Toki innokkaita koemaistajia löytyy ihan omasta takaa. Haastetta onkin ollut työtahdin pitämisenä itselle sopivana ja sen verran väljänä, jotta se mahdollistaisi yrittäjyyteen opettelemisen pienin askelin ja toiminnan kasvattamisen hiljalleen, itselle sopivaan rytmiin. Sellaiseen rytmiin, jossa jokaisen leipomuksen voi tehdä huolella, alusta loppuun tarkasti suunnitellen. Ja rakkaudella.

Kakkuapaja on nimensä mukaisesti erikoistunut makeisiin ja näyttäviin kakkuihin, mutta niiden ohella muun muassa pikkusuolaisia lohirullia ja voileipäkakkujakin yrittäjältä on kevään ja kesän juhliin tilattu. Vielä yhtään voileipäkakkua ei kuvattavaksi asti ole valmistunut, mutta selkeät suunnitelmat kakuista ja erityisesti niiden koristeluista yrittäjällä on jo valmiina, juuri sitä oikeaa pursotustekniikkaa myöten.

Kakuntekijän aarrekaappi, sokerihiiren unelma.

Vierailuni Sofian kotona oli paitsi makoisa, myös varsin inspiroiva. On aina yhtä hienoa, lähes hypnoottistakin, nähdä ammattilainen työssään, keskittyneenä ja varmana. Kaikkein hienointa on kuitenkin nähdä ilo, into ja omistautuminen tekijän kasvoilla. Tuo into syntyy vain siitä, että saa tehdä juuri sitä, mistä nauttii kaikken eniten. Uskon, että silloin tuon ilon maistaa myös lopputuloksessa, Sofian tapauksessa kakuissa. Ainakin minä maistoin sen, -rakkauden.

Kakkuapaja Facebookissa ja Instagramissa @Kakkuapaja . Sivuilta löytyy lisää kuvia, tietoa tilattavista tuotteista, sekä yhteystiedot.




sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Tarpeeksi äiti onniteltavaksi.

Photo by Jenna Christina on Unsplash

Tämä sunnuntaiaamu oli aivan tavallinen sunnuntaiaamu. Tai ainakin aivan tavallinen vapaa sunnuntaiaamu, niistä ei tietenkään aivan joka viikko saa nauttia. Mutta aamukahvia keitellessäni ja leivän paahtumista odotellesa puhelimeni kilahti viestin merkiksi. Ääniviesti. "Hyvää äitienpäivää Lauralle" kirkkaalla ja iloisella lapsenäänellä. Ja toinen, pienempi ja vielä iloisempi ääni, jotakuinkin "hymmämmämmää auallee." Meidän pienet viikonloppuvieraat, lainalapset, elämämme ilot, toivottivat hyvää äitienpäivää minulle. Minulle, joka en edes muistanut heränneeni siihen päivään vuodesta.

Itkin vähän. Itkin ilosta, onnesta, liikutuksesta ja kiitollisuudesta. Sain mieheltä suukon ja halauksen, sen jälkeen jo hymyilytti. Huomasin nimittäin jotain, mikä on tehnyt tästä päivästä todella onnellisen: tänään minua ei itketä yhtään. Tänään minusta ei tunnu lainkaan siltä, että olisin jäänyt paitsi jostain sellaisesta, jota kaikki muut ikäiseni, mutta myös nuoremmat ja vanhemmat naiset ympärilläni, tänään salaa nauttivat. Tänään en sure, tänään kiitän.

En minä ajatellut, että ensimmäinen hyvän äitienpäivän toivotukseni olisi tällainen. Mutta juuri tällaisena se on minulle se paras, ehdottoman merkityksellinen ja iäksi sydämeen talletettava. Ei elämässä kovinkaan moni asia mene niin, millaiseksi sen on edeltä ajatellut. Miten asiat järjestyvät ja loksahtelevat kohdilleen, ei sitä osaa etukäteen kuvitellakaan.

Minä onnittelen tänään myös itseäni. Siitä, että ensimmäistä kertaa vuosiin tämä äitienpäivä ei mene peiton alla voimattomana itkien. Onnittelen siitä, että askel askelelta olen päästänyt irti katkeruudesta ja kateudesta, jotka ovat myrkyttäneet äitienpäivän viettoni. Myrkyttäneet niin, etten ole jaksanut edes iloita yhdessä oman äitini tai anoppini kanssa. Vuosia olen vihaisena lukenut sanomalehtien äitienpäivähaastatteluita sinä vuonna palkittavista äideistä, esimerkkikasvattajista. Vihassani ja kateudessani olen syyttänyt juuri noita naisia siitä, että minun tyhjä sylini ei kiinnosta ketään. Kukaan ei tule palkitsemaan minua kamppailuistani.

On kevyt olla kun ei tarvitse kantaa olallaan vihan ja katkeruuden raskasta taakkaa. Saan iloita siitä, että synnyttämättäkin minä olen juuri omalla tavallani äiti. Varaäiti. Juuri nyt se on tarpeeksi minulle. Sylini on täynnä, jopa niin täynnä, että välillä siihen pääsemiseksi täytyy jo jakaa vuoroja. Elämässäni riittää rakkautta, niin annettavaksi kuin vastaanotettavaksikin. Onnittelen itseäni siitä. Olen uskaltanut päästää irti, mennä eteenpäin, kasvaa. Rakastaa ja tulla rakastetuksi.

"Minä tykkään sinusta Laura aivan hirveästi", totesi neljävuotias viikonlopputyttäremme viimeksi häntä kotiin viedessäni. Ja minä tykkään hänestä, aivan hirveästi. Se on paljon tärkeämpää, paljon merkityksellisempää kuin se, kenen kupeiden alta tuo tyttö on saanut alkunsa. Minulle äitiys on rakkauden, turvan ja lohdun antamista. Sitä, että asettaa toisen, avuttoman ja huolehtimista tarvitsevan ihmisen edun omansa edelle. Sitä, että tarjoaa sylinsä turvapaikaksi ja jotain pientä mutta tärkeää oppia elämän varrelle. Sitä, kun kuuntelee ja on läsnä. Minä ajattelen, että noiden pienten lainalastemme kautta minä olen jo kokenut äitiyden, lasta kohdussani kantamatta ja synnyttämättäkin.

Siksi onnittelen tänään itseäni. Ja jokaista äitiä, äidiksi tulosta haaveilevaa ja äidiksi itsensä tuntevaa. Maailmassa on yhtä monta tapaa olla äiti, ja äidillinen, kuin on meitä äidillisiä tunteita kokeviakin. Rakkaus, välittäminen ja pyyteetön huolenpito, niissä lienee se syvin äitiyden olemus.

Hyvää äitienpäivää!


lauantai 12. toukokuuta 2018

Vauvantekovaikeuksien ääni

Kuvituskuva. Unsplash/Seniya Petukhova

Se ikä tulee, kun ympärillä ruvetaan perustamaan perheitä. Kun se ikä tulee, tuntuu että vauvoja syntyy sinne ja tänne. Syntyy sellaista vauhtia, ettei oikein tahdo laskuissa edes pysyä. On sisarusten lapsia, serkkujen ja sukulaisten lapsia, ystävien lapsia, työkavereiden lapsia... Vauvoja, vauvoja, vauvoja. Niin paljon vauvoja, että siinä vauhdissa ovat hedelmällisyyden jumalattaret olleet varmasti ylitöissä jo pidemmän aikaa.

Siltä se tuntuu, kun tulee siihen tiettyyn ikään. Mutta kuitenkin, mitä enemmän asiasta on puhunut ympärillä olevien ikätovereideni kanssa, sen selvemmäksi on käynyt se, millaisia tuurilla käyviä, julmia pilailijoita nuo hedelmällisyyden jumalattaret oikeastaan ovatkaan.

Nimittäin, minulla on yksi ystävä. Siis vain yksi ystävä, jonka vauvahaaveiden tiedän toteutuneen sen suuremmin tekemättä, suunnittelematta, kellottamatta ja yrittämättä. Muiden tarinat ovatkin sitä samaa ja tuttua; vuosien yrittämistä, kellottamista ja kalenterin kanssa pelaamista, keskenmenoja, kohtaamattomia toiveita ja loputtoman paljon pettymyksiä.

Siksi tuo otsikko. Vaikka minä jos joku tiedän, ettei vauvoja tehdä. Niitä saadaan, niitä suodaan ja siunataan. Joillekin, onnekkaille. Mutta yhtä totta on se, että vauvahaaveen toteutuminen on täyttä työtä, tekemistä ja puurtamista.

Olen miettinyt illasta toiseen sitä, miksi emme kuitenkaan puhu näistä? Kun tuntuu, että paljon normaalimpaa kuin tulla hups vain raskaaksi onkin vuosikausia tehdä töitä ja yrittämällä yrittää. Vieläkin varoitellaan ja varotaan raskaaksi tulemista, niin kuin se tapahtuisi tuosta vaan, melkein vahingossa. En oikeastaan osaa enää edes uskoa siihen, että niin voisi tapahtua. Kenelle, missä, milloin?

Onhan se lohdullista, se että ystäväpiirini on täynnä vertaistarinoita. Että voimme keskustella sujuvasti ovulaatioista, munasarjojemme toiminnasta, hedelmällisyystutkimusten eri vaiheista, sperman huuhteluista, inseminaatioista ja ties mistä. On aina toinenkin, joka miettii jäädäkö tähän suhteeseen vai kokeillako jonkun toisen kanssa. On toinenkin, joka on onnellisen alun jälkeen vetänyt vauvahaaveet verisenä vanana vessanpöntöstä alas. Vain toinen saman kokenut ymmärtää. Onneksi meillä on toisemme ja onneksi me puhumme. Koska kaikki eivät todellakaan puhu.

On kerrassaan sietämätöntä, että perheen perustamisesta ja lasten saamisesta puhutaan aina vaan niin kuin se olisi maailman luonnollisin ja helpoin asia. Pelottavaakin se on, kun noilla puheilla luodaan mielikuvia siitä, että kaikki tapahtuu, sitten kun on se oikea aika, sitten kun on tapahtuakseen. Tapahtuu kuin sormia napsauttamalla. Kukaan ei varoittele, että aivan yhtä todennäköistä on, että vauvatoiveen toteutumiseen menee vähintään vuosi. Tai ehkä viisi vuotta. Tai aivan yhtä todennäköistä on, ettei toive toteudu koskaan. Kaikkeen ei voi tietenkään valmistautua, mutta olisi tähänkin ehkä voinut. Jos olisi osannut edes kuvitella.

Minä olen puhunut rohkeasti ääneen. Varmasti se tuntuu kiusalliselta. Olisi jo hiljaa, keksisi jotain muuta, tärkeämpää ja mediaseksikkäämpää sanottavaa. Mutta kun minä uskalsin, uskalsivat myös ystäväni. Siksi haluan kirjoittaa tästä vieläkin ja erityisesti tänään, äitienpäivän aattona, lapsettomien lauantaina. On suorastaan liikuttavaa, kuinka huojentavaa se voikaan olla, kun ihminen vieressäsi puhuu ääneen niitä samoja ajatuksia, joita itse olet omassa päässäsi häpeillen pyöritellyt. Tämä onkin normaalia, aivan tavallista. Tuo ihana ihminen tuossa vieressä tuntee aivan samalla tavalla ja on silti aivan yhtä ihana kuin aina ennenkin. Ehkä minäkin silti olen, ajatuksistani, tunteistani ja epäonnistumisistani huolimatta.

Olkoonkin, että tämä on se perheenperustamisikä. Mutta tämä saa olla myös häpeilemättömyyden ikä. Ikä, jolloin kailotamme rohkeasti maailmalle, että tällaisia taakkoja me kannamme. Ettäs tiedätte, että ymmärrätte, että osaatte ehkä varautua samaan tulevaisuudessa. Ikä, jolloin kuljemme päät pystyssä ylpeinä ja rohkeina. Katsokaa miten vahvoina, kipumme kantaen, suostumatta vaikenemaan. Emme suostu, mikäli se on minusta kiinni.


perjantai 11. toukokuuta 2018

Kesän ensimmäinen päivä





Eilen, helatorstaina se vihdoin tuli; . -kesän ensimmäinen päivä. Hartaudella odotettu ja kuitenkin yhtä yllättävä kuin aina. Ilmassa on vielä kevään viileä tuulahdus, mutta se tunne, kun ensimmäisen kerran rohkenet koiran kanssa lenkille lyhythihaisessa paidassa, on huumaava. Vihdoin myös kauan tarpeeksi lämmintä säätä odotellut grilli kuumeni ensimmäisen kerran tälle kesälle. Mikä tuoksu siitä lähtikään! Kesän, joutilaisuuden, huolettomuuden ja vapauden tuoksu.

Lenkkipolun varrella lähijärvi kimmelsi kauniisti ja heijasti auringon säteet moninkertaisina kasvojani lämmittämään. Jo monen kesän ajalta tutut sorsat olivat taas palanneet ja uivat tervehtimään rannalle. Koira kuoputti onnellisena sulaa maata ja kesän tuoksuista sammalta. Kuulokkeissa soi äänikirja, Mielikuvituspoikaystävä. Juuri sopivan huoleton, hömppä ja kesäinen.

Mutta jostain syystä kesän ensimmäinen päivä sai vain valjulle ja haikealle tuulelle. Ehkä muistikuvani "vanhoista hyvistä ajoista" ovat kultareunaisia ja ruusunpunaisia? Kuitenkin, olen melko varma siitä, että silloin vanhoina hyvinä aikoina kesän ensimmäinen päivä, joka tänä vuonna satuui vielä olemaan vapaapäivä, tarkoitti heti aamusta pelivälineiden, piknikhuopien ja eväskassien pakkaamista ja suuntaamista puistoon tai rannalle. Nyt tuosta yhteisestä innosta ja tekemisen meiningistä ei ole enää kuin muistot jäljellä. Kukapa enää osaisi, tai edes ehtisi, sännätä huoletta koko päiväksi puistoon hengaamaan ja ehkä vielä päivän päätteeksi eksymään tuttuun ravintolaan tanssimaan avojaloin, kesämekon helmat hulmuten?

Tästä minä en pidä aikuiseksi kasvamisessa. Haluaisin itsepintaisesti pitää kiinni tietynlaisesta nuoruuden huolettomuudesta ja spontaaneista kesäpäivistä. Päivistä ilman mitään tekemistä, mutta kuitenkin täynnä tekemistä. Päivistä, jolloin aamu on täynnä mahdollisuuksia ja seikkailuja. Aamuista, jolloin ei ole aavistustakaan siitä, mitä ilta tuo tullessaan. Mutta johonkin kauas "vanhoihin, hyviin aikoihin" nuo seikkailut ovat jääneet. Nyt elämme kiinni kalentereissamme, sovimme treffejä kuukauden päähän keskiviikkoiltapaivälle ja lopulta päädymme kuitenkin edellisenä iltana siirtämään treffit myöhemmäksi jonkun yllättävän menon sotkiessa aikataulut. Tämä on sietämätöntä, aivan liian aikuista minun makuuni. Tahdon elää hetkessä, olla ikuisesti huoleton kesän lapsi.

Kesän ensimmäinen päivä ei olekaan minulle kiinni lämpömittarin lukemista, ei auringonpaisteesta eikä pienen pienistä kesävaatteista. Kesän ensimmäinen päivä on vasta sitten, kun päivästä pääsee nauttimaan huolettomana ystävien ympärillä. Sitten on kesä, kun huomaa valoisan kesäyön kääntyneen aamuun ja silti vieläkin tanssittaa. Tanssittaa ilman haukotuksen haukotusta ja huolta seuraavasta päivästä. Siihen saakka tämä lämpöaalto on vain alkusoittoa kesälle, sen oikean kesän odottelemista.

Tulisitpa siis pian, kesän ensimmäinen päivä.

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Hillot purkkiin -minustakin säästäjä?


Monessa asiassa olen varsin kätevä talousihminen. Osaan paikata reikäiset sukat ja ommella puuttuvat napit, kokkaan ja leivonkin kun sille tuulelle satun, tiedän miten puhdistaa astianpesukone ja kuinka aukaista huonosti vetävä viemäri. Mutta on yksi taito, jota kauniisti ilmaistuna opettelen yhä edelleen tarmokkaasti, mutta hyvin hapuillen. Nimittäin rahankäyttö. 

Raha on minulle itsenäisyyden ja omanarvontunnon symboli. Siksi en tähän päivään mennessä ole suostunut siihen, että meillä mieheni kanssa olisi yhteiset tilit. Vaikka toisaalta minuahan se helpottaisi, mieheni tulot kun ovat moninkertaiset omiini verrattuna. Ainakin luulisin niin, -en vain ole tullut koskaan edes kysyneeksi paljonko mieheni tienaa. Mutta jotenkin haluan pitää siitä periaatteesta kiinni, että kun hoidan omaan osuuteni yhteisistä menoista asiallisesti, saan kuluttaa loput rahoistani niin holtittomasti kuin haluan. Tai niin fiksusti kuin haluan, siihen ei ole kenelläkään muulla mitään sanomista. Rahankäyttö on todella yksityinen asia, en edes haluaisi paljastaa miehelleni, mihin rahojani tuhlailen. Siksi ajatuskin yhteisistä tileistä kammottaa. Toisaalta, välillä haaveilen siitä, että tuloni menisivät suoraan mieheni tilille. Hän saisi minun puolestani hoitaa tuloillani kaikki juoksevat kulumme ja maksaa minulle vain "viikkorahaa", jonka saisin sitten humputella menoihini sen enempää miettimättä. Ihanan huoletonta, mutta jo ajatuksena niin 1800-lukua, että kaikessa helppoudessaan ja huolettomuudessaankin se kammottaa.

Olen kokeillut monenlaista säästötekniikkaa vuosien varrella, mutta kohdallani mikään ei oikein ole toiminut. Olenkin ajatellut, että taidan olla rahankäytön suhteen mahdoton ja täysin toivoton tapaus. Minusta ei kai koskaan tule taloudellisesti Järkevää Aikuista. Suurin ongelma on ollut ehkä siinä, että en hahmota "humputteluun" käytettävissä olevaa rahamäärää. Ajattelen, että kun hoidan juoksevat menot ja laskut ajallaan, voin huoletta hassata loput varat tililtä miten mieleni tekee. Loppukuusta ennen palkkapäivää tilini ammottaakin yleensä tyhjyyttään ja saan hetken aikaa kituutella penniä venyttäen. Nyt, kun säännöllistä kuukausituloa ei enää olekaan, huomaa taas kuinka olisinkaan voinut pienillä valinnoilla varautua tähänkin ajanjaksoon aivan eri tavalla. Jälkiviisautta on helppo harjoittaa, mutta aina on mahdollisuus oppia.

Koskaan ei onneksi ole liian myöhäistä. Viime viikon Me Naisissa oli juttu säästötekniikasta, josta en ollut ennen kuullutkaan. Tai periaate on varmasti aivan sama, kuin kaikessa säästämisessä: pakollisiin menoihin tietyn verran, vähän humputtelurahaa, vähän pahan päivän varalle ja vähän sijoituksiin. Mutta tämä "hillopurkkimetodi" on kaikessa käytännöllisyydessään jo niin helppo, että minäkin innostuin. Purkkimetodi, eli "Jars", tarkoittaa säästötapaa, jossa tulot jaetaan erilaisiin ja erikokoisiin "purkkeihin" sen mukaan, millaiset prosenttiosuudet kullekin tarkoitukselle varatulle purkille (siis tilille) on määritelty. Prosentiosuuksia on helppo muunnella elämäntilanteen, tavoitteiden ja tulotason vaihteluiden mukaan. 

Me Naisten jutussa Jars-menetelmää esittelee bloggari Eeva Kolu. Kuten hänellä, myös minulla on hyvin epäsäännölliset tulot. Rahaa tulee jos on ollut työkeikkoja, vähän sieltä, vähän täältä. Mutta säännöllistä kuukausipalkkaa ei taas hetkeen ole tiedossa. Erityisesti silloin, kun tulot ovat epäsäännölliset, tuntuu jotenkin todella väärältä käyttää henkilökohtaisiin, ei niin välttämättömiin menoihin rahaa. Esimerkiksi ulkona syömiseen, ystävien kanssa kahvitteluun, vaatteisiin tai kosmetiikkaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että myös tuota "arjen luksusta" tarvitsee välillä. Nyt, Jars -menetelmän innoittamana, olenkin avannut erikseen "humputtelutilin". Siirrän sinne palkastani, siitä pienestäkin palkasta, aina tietyn prosenttiosuuden. Pienestä palkasta pieni prosenttiosuus saattaa tarkoittaa sitä, että tuolla rahalla käyn käytännössä kerran kaupungilla kahvilla. Kun hillopurkki on kaavittu tyhjäksi, täytyy odottaa uutta satoa, seuraavaa palkkaa. Mutta olen huomannut, että totaalikieltäytyminen kaikista huvituksista ja henkilökohtaisista hankinnoista aiheuttaa vain sen, että kun lopulta on hieman "ylimääräistä" rahaa, tulee se hassattua shoppailuhuumassa mitä hullumpiin hankintoihin. Mieluummin siis kuluttaa kohtuudella pitkin vuotta, kuin pari kertaa vuodessa hullun kiilto silmissään.

Muotoilin oman hillopurkkirivistöni seuraavalla tavalla:

70% Elämiseen: laskut, ruokamenot, hygienia. (Lasken myös kuntosalijäsenyyden välttämättömiin elämisen kuluihin)
10% Humputteluun: ulkona käyminen, vaatteet ja meikit
10% Lyhytaikaiset säästöt: Haaveissa olevat isommat hankinnat, seuraavana uusi kamera
10% Pitkäaikaiset säästöt: Säästöt "pahan päivän varalle", osa ehkä sijoituksiin

Suositeltavaa olisi tietenkin, että pakollisiin menoihin kuluisi noin puolet kuukausittaisista tuloista. Tällä hetkellä, melkoisen minimalistisilla tuloilla eläessäni tuo tavoite kuitenkin tuntuu niin epärealistiselta, että budjetoin elämiseeni 70% kaikista tililleni kilahtavista euroista. Purkkimetodin paras puoli onkin siinä, että prosenttiosuuksia on helppo viilata tulotason ja elämäntilanteiden heilahteluiden mukaan. Tietty euromääräinen säästötavoite jokaiselle kuukaudelle tuntuu tässä tilanteessa lähinnä ahdistavalta. Ei ole realistista ajatella, että pystyisin säästämään satoja euroja kuukaudessa tulojen ollessa epätasaiset ja epäsäännölliset. Purkkimetodistani puuttuvat tällä hetkellä myös omat purkit koulutukselle ja hyväntekeväisyydelle. Ajattelin aloittaa yksinkertaisesti, parhaillaankin opiskelijana omaehtoinen kouluttautuminen tuntuu hieman kaukaiselta ajatukselta. Hyväntekeväisyys taas tarkoittaa tällä hetkellä minulle enemmän vapaaehtoistyötä kuin rahalahjoituksia. Aikaa minulla nyt on, se on monessa tapauksessa paljon arvokkaampaa kuin raha. Elämäntilanteen muuttuessa näitäkin voi sitten miettiä uudemman kerran.

Ehkä ensimmäisen kerran elämässäni olen säästämisestä oikeasti innostunut. Tähän saakka olen pitänyt tarkan budjetin ihmisiä lähinnä kummajaisina, joilla on aivoissa jokin sellainen palanen, joka minulta puuttuu. Mutta ehkä kyse onkin siitä, että en ole löytänyt luonteeseeni, persoonaani ja elämäntilanteeseeni sopivaa tapaa säästämiselle? Nyt tämä tuntuu kovin helpolta. Toivottavasti into säilyy myös sen tilanteen yli, kun ensimmäisen kerran laskupino kasvaakin paljon korkeammaksi kuin mitä keikoista maksettavilla palkkioilla katetaan. No, tavoitteet ovat tavoitteita, eikä kaikessa tarvitsekaan täydellisesti onnistua. Mutta fiksumpaa rahankäyttöä on syytä ainakin tavoitella, jo sen tuoman vapauden ja riippumattomuuden tunteenkin vuoksi. Tuskin koskaan pääsen tilanteeseen, jossa voisin sijoitusteni turvin elellä vapaaherrattaren elämää. Mutta jospa joskus minulla olisi edes tietoisuus mahdollisuudesta heittäytyä hetkeksi sivuun oravanpyörästä ja pitää hetki sapattivapaata. Jo tuo ajatus auttaa varmasti jaksamaan eteenpäin, nyt ja tulevaisuudessa.

Lue lisää:
Kerrasta purkkiin, Julia Thuren. Me Naiset 18/2018.
Jars -systeemistä tarkemmin esimerkiksi osoitteessa http://6jars.com/

tiistai 8. toukokuuta 2018

Iso O


Jokainen narttukoiran omistaja tietää ne hullut viikot koiran juoksujen tienoilla, kun lenkkeilykin on yhtä tahtojen taistelua. Koira hullaantuu jokaisesta pienestäkin uroksen tuoksahduksesta, pissii treffikutsujaan muutaman metrin välein tienreunaan ja ihka oikean uroskoiran tullessa vastaan neitiä ei pidättele enää mikään: raketin lailla pojan perään ja peppu pystyyn. 

Meillä elätään tuota aikaa parhaillaan. Onhan kevät ja hormonit hyrrää, koirallakin. Hupaisaa ja samaan aikaan sietämätöntä, -sillä tässä koiran menoa seuratessani olen todennut, että eipä tuo juuri naisihmisen ovulaatiosekoilusta millään tavalla eroa. Voi meitä, koiraa ja minua, olemme kai varsinainen kaksikko!

Ovulaatio, Iso O, -tuo salakavalasti elämään hiipivä hullutus. Juuri, kun olet kuukautisista selvinnyt ja ajattelet, että nyt saan hetken aikaa elää tasaista ja rauhallista elämää, se alkaa taas. Vaivihkaa, hiljalleen, hiipien ja juonitellen se alkaa. Ensin tulee levottomuus. Huomaat kaupan kassajonossa, miten nenään tuoksahtava partavesi pistää pöksyt tutisemaan oudolla tavalla. Kadulla vastaan kävelee toinen toistaan komeampia ja charmantimpia miehiä. Salilla et saa katsettasi irti vieressä treenaavan, ihanan hikisen uroksen rintalihaksista. 

Kotonakin on mies, onneksi. Ihana ja yhtäkkiä jotenkin erityisen komeakin tuo kotona oleva mies on. Mutta noina hulluina päivinä tuo muuten niin ihana ja kaikin puolin täydellinen mieskään ei tunnu riittävän. Ovulaation levottomina päivinä mieli vaeltelee maailmalla, halajaa vahvan testosteronin tuoksun perässä sinne ja tänne, ei suostu tyytymään siihen hyvään, mitä kotona on. Sentään en ole tien laidassa pyllistelemässä jokaiselle vastaantulevalle pojalle koirani tavoin, mutta liekö tuokaan ihme olisi! 

Kerrassaan sietämätöntä, mutta samaan aikaan sentään jotain hyvääkin. Ison O:n aikoihin olen voittamaton. Olen upea, kapea ja nopea. Hehkun, hurmaan ja hyökyilen. Olen täynnä energiaa, saan asioita aikaiseksi hurjaan tahtiin ja luovuuteni kukkii tuottaen uusia, ihastuttavia ideoita. Juuri nyt, ison O:n pyörteissä olen esimerkiksi ratkaissut sen, millaisen työn keksin itselleni tulevaisuudessa, jos kotikaupungistani ei oman alan töitä löydy. Ja se on kuulkaas upea yritysidea, olen intoa täynnä! Ovulaatio tekee minusta hurmaavan, tuo esiin parhaat puoleni. Treeneissäkin nousee ennätyssuuria painoja ja kovallakin sykkeellä jaksaa painaa treenin loppuun saakka uupumatta. Myös kotiin energiaa riittää; joka paikka kiiltelee puhtauttaan ja ison O:n aikana myös kauan suunnitellut projektit, kuten kaappien siivoaminen, saunan tai ikkunoiden pesu, vaatteiden lajitteleminen kirppikselle tai satunnaiset maalausprojektit hoituvat tuosta vain.

Sitähän se on, yhtä alkukantaista käytöstä kuin koirallakin. Ja mikäs sen enempää raivostuttaisi. Pesänrakennuskaudeksi minä tätä kutsun. Hormonit hyrräävät jokaisen potentiaalisen isäkandidaatin perään, samaan aikaan pistäen tietenkin myös valmistelemaan pesää tuleville jälkeläisille. Ei ole paljoa ihmisluonto muuttunut sitten puusta alas kiipeämisen! Samojen viettien varassa yritämme suunnistaa vieläkin, pää vauvakuumeen ja pesänrakennusvietin sumentamana.

Ja yhtäkkiä, kaikki on ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin. Eräänä kauniina päivänä huomaan, että vastakkainen sukupuoli ei aiheutakaan enää minkäänlaista vipinää. Oikeastaan minun onkin hyvä, vauvakuumekin on laantunut yhtä huomaamatta kuin alkoikin. Hulluus on ohi, nyt voi taas hetken aikaa elää rauhassa, tasaista ja ihanan intohimotonta arkea. Kunnes muutaman viikon päästä sama ralli alkaa taas uudelleen.

Kuten kaikki myrskyt, onneksi myös hormonimyrsky tasaantuu ennemmin tai myöhemmin. Ja onneksi tämänkin on vuosien myötä oppinut tunnistamaan. Vaikka mieli halajaa sinne tänne ja päässä pyörii mitä sekopäisempiä ajatuksia, tietää jo tämän tasoittuvan muutaman päivän päästä. Osaan jo välttää hormonipäissään tehtyjä ratkaisuja ja odottaa tasaisempaa hetkeä. Paitsi sisustusideoiden kanssa, ne on pakko saada toteuttaa heti nyt. Mutta tuleepahan tehtyä! Sen sijaan muuttokuormaa en ole vieläkään pakannut, vaikka lähes joka kuukausi Iso O minua koettaakin siihen houkutella. Mikä kiusankappale!

maanantai 7. toukokuuta 2018

Alexander Health Club -kokonaisvaltaista hyvinvointia keskellä Oulua

Kuva: Elina Lappalainen/Matkalla (www.elinalappalainen.blogspot.fi)


Oulun keskustassa, Aleksanterinkadun vilinässä, sijaitsee hyvinvoinnin keidas nimeltä Alexander Health Club. Hillityn ja vaatimattomankin näköisen julkisivun takaa avautuu rauhoittava, tyylikkäästi sisustettu hyvinvointikeskusmiljöö. Mikä ihanan rauhallinen virkistymispaikka keskellä keskustan vilinää!

Moni tuntee Aleksanterinkatu 21:n tilat varmasti paremmin ajalta, jolloin osoitteessa sijaitsi tanssikoulu Citydance. Tanssikoulun muuton jälkeen tilat on remontoitu ja nykyinen kuntosaliyritys on toiminut paikalla noin vuoden ajan.

Kuva: Elina Lappalainen/Matkalla (www.elinalappalainen.blogspot.fi)
Kuva: Elina Lappalainen/Matkalla (www.elinalappalainen.blogspot.fi)

Kuntosalin toimitusjohtaja ja personal trainer Matti Kataja kertoo, että hänelle on kunnia-asia tehdä jokaisen asiakkaan treenaamisesta mahdollisimman mutkatonta ja viihtyisää. Tuo asenne näkyy; Kataja tervehtii tuttavallisesti nimeltä jokaisen salille tulevan treenaajan ja käy meitä bloggareita isännöidessäänkin välillä kyselemässä kuulumisia salilla huhkivilta asiakkailtaan. Myös monta muuta pientä asiaa on mietitty loppuun sakka: salilla on treenivaatevarasto, josta on mahdollista lainata vaikkapa t-paitaa oman, salikassista unohtuneen tilalle. Myös pyyhkeitä suihkua varten voi lainata ja pukuhuoneesta löytyy kaikki perustuotteet peseytymiseen ja hiustenlaittoon. "Tekosyyt treenaamisen väliin jättämiseen on pyritty minimoimaan. Kun tänne tulee, silloin treenaataan, -vaikka verkkarit olisivatkin jääneet kotiin", toteaa Kataja.

Asiakkaan huomioiminen ja treenaamisessa tukeminen näkyy myös siinä, että kuntosalin vastaanoton aukiolojen puitteissa, siis aamuseitsemästä iltaseitsemään, paikalla on aina myös personal trainer. Katajan lupaus; "asiakas saa keskittyä treenaamiseen, kaikki muu on mietitty valmiiksi", tarkoittaa käytännössä myö sitä, että personal trainer on käytettävissä aina kun hänen apuaan tarvitsee. PT -palveluista ei siis tarvitse maksaa erikseen, vaan ne kuuluvat jäsenyyden hintaan. Vastaanoton aukioloaikojen ulkopuolellakin salilla voi treenata, kulkukortilla sisään pääsee aamukuudesta iltayhteentoista.


Kuva: Elina Lappalainen/Matkalla (www.elinalappalainen.blogspot.fi)
Kuva: Elina Lappalainen/Matkalla (www.elinalappalainen.blogspot.fi)
Itse kuntosali ei ole kooltaan valtavan suuri, mutta kaikki tarvittavat laitteet lämmittelyyn ja koko kropan treeniin, irtopainot ja toiminnallisen treenin mahdollistava tila sieltä löytyy. Me bloggarit saimme vierailumme yhteydessä kokea napakan toiminnallisen yhteistreenin muun muassa kelkantyönnön, kuminauhakyykkyjen, rengassoutujen ja köysien heiluttamisen merkeissä. Napakkaa, nopeaa ja tehokasta. Hiki tuli, vaikka treeni ei tainnut puolta tuntia kauempaa kestääkään. Yhteistreenejä järjestetään Alexander Healh Clubilla tarpeen mukaan ja tilauksesta, esimerkiksi työporukoille ja muille yhteisöille. Myös salin jäsenille on tarjolla yhteistreenejä silloin, kun toivetta niiden järjestämiseen esiintyy. Hyvinvointiluentoja järjestetään samoin, tarpeen ja toiveiden mukaan.

Kokonaisvaltainen hyvinvointi Alexander Health Clubin tapauksessa tarkoittaa PT-palveluiden, miljöön ja arkisin tarjolla olevan, ilmaisen aamupalan lisäksi myös samoissa tiloissa toimivia kosmetologi-, fysioterapia-, hieronta-, ja valmennuspalveluita. Hintavimpaan, Platina-jäsenyyteen kuuluu joka kuukausi yksi käyttökerta edellä mainituista palveluista. Esimerkiksi voi siis vaikkapa käydä kuukausittain hieronnassa tai huollattaa ripset kuntosalikäynnin yhteydessä. Kaikkien asiakkaiden käytössä on myös Neurosonic -laite, joka voi matalataajuusvärähtelyn avulla auttaa muun muassa stressin ja unihäiriöiden lieventämisessä.

Neurosonic-laite
Kuva: Elina Lappalainen/Matkalla (elinalappalainen.blogspot.fi)
Alakerran hoitotila
Kenelle Alexander Health Club sitte sopii? Matti Katajan mukaan ihan jokaiselle. Itse näkisin tuon paikan ideaalina erityisesti keskustassa työskentelevälle ja kuntosalilla ahkerasti treenaavalle (ryhmäliikuntatunteja salilla ei satunnaisten yhteistreenien lisäksi järjestetä). Uskoisin, että keskustassa työpäivänsä tekevälle salille on helppo tulla suoraan töistä, varsinkin jos työmatkat taittuvat muuten kuin omalla autolla. Samoin treenaaminen ennen työpäivän alkua onnistuu salilla tarjoiltavan aamupalankin ansiosta varsin mutkattomasti. Ja jos tapana on käydä hierojalla tai huollattaa ulkonäköään säännöllisesti joka kuukausi, on noiden palveluiden löytyminen saman katon alta varmasti suuri plussa kuntosalia valitessa.

Perustason Rauta -jäsenyys, johon nuo palvelut eivät toki kuulu, on tällä hetkellä kampajahintaan 49€/kk. Lisäpalveluista saa pulittaa hieman enemmän, kattavin Platina -tason jäsenyys maksaa jo 129€/kk. Lienee jokaisen on itse tehtävä laskelmat, tuleeko se kuitenkin omassa tapauksessa edullisemmaksi kuin palveluiden hajauttaminen ympäri kaupunkia. 

Lisätietoa kuntosalista, jäsenyysvaihtoehdoista ja lisäpalveluista löytyy Alexander Health Clubin kotisivuilta sekä Facebookista ja Instagramista @alexanderhealthclub.