Yksin lomalla


Taas yksin lomalla. Mikä kauhea, tylsä ajatus. Ei ollut ensimmäinen eikä taatusti viimeinenkään kerta kun loma-ajat mieheni kanssa menevät ristiin. Hän pakkasi maanantaiaamuna taas reppunsa ja paineli hommiin kun minä puolestani jäin lomalle. Alkuun tuntui tylsältä, todella epäreilulta. Varsinkin kun suurin osa ystävistäkin on viettänyt lomansa jo viime viikolla. Mutta hetken aikaa mietittyäni innostuin. Tämähän on oikeastaan juuri sitä mitä olen kaivannut: omaa rauhaa, hiljaisuutta, aikaa olla yksin ajatustensa kanssa, ulkoilla, rauhoittua, syödä ja saunoa hyvin.
 
Ja täällä me nyt ollaan, en siis kuitenkaan aivan yksin, vaan koiran kanssa kaksin lomailemassa tunturimaisemissa. Koirasta ei paljon seuraa ulkoiluihin ole, kun hän vasta toipuu viimeviikkoisesta jalkaleikkauksesta. Mutta kuitenkin kuuntelee minun höpötystäni tarkkaavaisen näköisenä, se riittää. Mukana on hiihtovarusteet, lumilauta, paljon hyvää ruokaa, ainakin kuukauden lukemattomat lehdet ja kasa kirjoja. Kyllä me näillä pärjätään!
 
En muistanut kuinka ihanaa onkaan herätä aamulla miettimään mitä tänään haluaisin tehdä. Kotona on aina jotain mitä pitäisi tehdä. Harvoin ehtii miettiä, mitä tekisin jos voisin tehdä aivan mitä vain mieleen seuraavaksi juolahtaa. Ei ole aikaa, nyt ei viitsi ruveta tuohon, ehkä joskus myöhemmin... Tänään heräsin siihen riemuun, vaikka olisin saanut nukkua pitkään, en malttanut. Heräsin siihen kutkuttavaan tunteeseen, että tänään saan tehdä ihan mitä vain haluan.
 
Oikeastaan tämän aamun kuvioiden määrittämiseen riitti kurkistus ikkunasta. Ulkona tuulee ja pyryttää lunta, tykkylumen peittämät puut kumartelevat tuulessa kuin vanhat, kaapuun pukeutuneet ukot. Mutta yön aikana on satanut viisitoista senttiä uutta, kevyttä ja pöllyävää lunta. Se tarkoittaa sitä, että aamukahvit loppuun litkittyäni suuntaan rinteeseen. Ehdottomasti rinteeseen, välittämättä tuulesta ja tuiverruksesta.
 
Tästä tulee hyvä päivä. Ja hyvä loma.

Kommentit