maanantai 5. helmikuuta 2018

Viides helmikuuta






Kun vapaapäivät ovat arkena, keskellä muiden ihmisten arkista uurastusta, on ainakin minun usein vaikea heittäytyä rennosti lötköttelemään. Vapaapäivät tulee siis useimmiten lastattua täyteen puuhaa. On viikon kotityöt, siivoukset, pyykinpesu, kaupassakäynnit ja paljon muuta. Tänäänkin nousin ylös mielessäni kilometrin mittainen To Do -lista päivää varten. Ja jo ennen kuin sain aamukahvit juotua, olin pahalla tuulella. Pahalla tuulella sen tähden, että kello oli jo pitkästi yli kymmenen eivätkä tunnit päivässäni tulisi millään riittämään kaikesta suoriutumiseen. Pahalla tuulella myös siksi, että armas mieheni tottakai oletti minun viettävän vapaapäivääni yhdessä touhuten, en likapyykkivuorta valloittaen kuten itse olin suunnitellut. Kuinka kehtaakin tuolla tavalla häiritä MUN vapaapäivää?

Mutta sitten vedin muutaman kerran henkeä ja pysähdyin. Mietin, miten eri tavalla suhtautuisin päivään jos tänään olisikin lauantai. Lauantaina saa istua aamiaispöydässä vaikka puolille päivin, harrastaa omia juttujaan ja tehdä juuri sen verran kotitöitä kuin ennen lauantaisaunaa ehtii ja viitsii. Lauantai on letkeä, paineeton päivä. Totesin, että voin aivan huoletta suhtautua tähän helmikuun ensimmäiseen maanantaihin kuten lauantaihin. Onhan tämä minulle työviikon jälkeen ensimmäinen vapaa, ansaittu sellainen. Olkoon se siis juuri niin letkeä ja lauantaimainen kuin minä siitä haluan tehdä. Letkeästi ja lempeästi päivä onkin sitten sujunut, kotitöitä väistellen, vapaasta kellunnasta nauttien. Vähän ulkoilua kipakassa pakkasessa, hyvä treeni ja Runebergin päivän kunniaksi kunnon iltakahvit, -niillä on tänään ladattu akkuja. Tehokas ehtii olla sitten työviikollakin! Olen ylpeä, että osaan välillä hellittää.

Päivän ilahduttavin yllätys oli ehdottomasti tänään saapunut pienen siskontyttöni ystävänpäiväkortti. Tuota taideteosta on väkerretty rakkaudella ja suurella antaumuksella. Tunnen itseni tärkeäksi. Nuo pienet ystävät ovat kyllä sellaisia ilopillereitä, heidän kauttaan elämään tulee niin paljon iloa ja rakkautta. On onni olla täti.

Koska tänään on kotitöiden väistelyn päivä, olen kiitollinen kaikista niistä asioista, jotka voi lykätä huomiseen. Niinkuin vaikka edessä olevasta muutaman viime vuoden aikana kertyneiden nuottien järjestelemisestä ja mapittamisesta. Ne ovat pysyneet pinoissaan jo muutaman vuoden, jaksavat varmasti odottaa siis vielä huomiseen!

Sen sijaan kömmin nyt saunan lauteille lötköttelemään ja sen jälkeen otan lekoisan asennon sohvalta.  Aion nauttia tästä, kun voin huoletta odottaa inspiraatiota ennen hommien aloittamista. Siis toisin sanottuna loikoilla niin pitkään, että on pakko aloittaa. Huomiseen, ensi viikkoon, talvilomaan... En tiedä, tänään ei kuitenkaan ole vielä se päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti