keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Tärkeimpien ihmisten päivä




Tänään olisi ollut kiva viettää iltaa kotona työpaikan sijaan. Tehdä ehkä hyvää ruokaa, sytyttää muutama kynttilä, laittaa vaaleanpunaiset kukkaset maljakkoon ja tuijotella sitä pöydän toisella puolella istuvaa ihmistä syvälle silmiin niin kuin joskus ennen. Mutta ei, tänään lähdin töihin hänen vielä tuhistessa uniaan ja kotiudun vasta hammaspesun aikaan.

Mutta oli tänään myös varsin erityinen päivä, pienen kummityttömme päiväkodin Tärkeän Ihmisen Päivä. Siellä onnekseni saimme piipahtaa yhdessä mieheni, kummisedän, kanssa kesken työpäivän. Se pienen ihmisen ilo, joka oli vastassa oven avattuamme, valaisi kyllä koko lopun päivästä ja illankin töissä. Meitä oli todellakin odotettu! Aikuisenkin päivässä pitäisi useammin olla temppuratoja, askartelua ja aikaa istua sylikkäin lukemassa kirjaa. Olisipa aikaa antaa huolehtimisen unohtua ja luovuuden kukkia!

Tänään kiitän Tärkeistä Ihmisistä, pienistä ja suurista. Kiitän ystävistä, perheestä, läheisistä, kaikista ihmisistä ympärilläni. Kiitän siitä, että saan olla tärkeä aikuinen, luotettava ja turvallinen pienen ihmisen odottaa. Ja siitä että minunkin elämässä on niitä, luotettavia ihmisiä, jotka pysyvät vakaina kuin kallio. Kiitän siitä, että on ystävänpäivä, jolloin saan erityisesti ihmetellä kaikkia ihmisiä, joilla elämääni on siunattu ja rikastettu. Mutta myös kaikista muista päivistä, kaikista ystävän ja rakkaimpien päivistä.

Hyvää ystävänpäivän iltaa, toivottavasti päivänne on ollut täynnä rakkautta! Puspus XXX

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti