torstai 1. helmikuuta 2018

Helmikuun ensimmäinen

Aamukahvi ja sanomalehti. Huomaa lempikolumnisti, Riikka Pulkkinen.
Helmikuu alkoi. Ja alkoi aurinkoisella, ihanalla pakkaspäivällä. Täydellinen aloitus tälle hyvien asioiden kuukausihaasteelle! Jo aamusta saakka olen huomannut katsovani päivää jotenkin erilaisten silmälasien läpi. Kun tietää, että iltaan mennessä täytyy kirjata ylös ne päivän kolme tärkeintä positiivista asiaa, katsoo kaikkea aamukahvista illan hammaspesuun siitä vinkkelistä, mitä kaikkea hienoa tähänkin hetkeen sisältyy. Oi, tästäkin päivästä voisin kertoa vaikka mitä!

Usein sitä paahtaa arkeaan eteenpäin kauheassa kiireessä katsomatta juuri ympärilleen. Hyvät asiat jäävät niiden mukatärkeiden ja kiireellisempien jalkoihin. Tästäkin haasteesta voisi tulla sellainen: -yksi stressitekijä lisää arjen aikataulujen keskelle. Mutta päätin, että suhtaudun tähän niin kuin kahvitaukoon kesken työpäivän. Kahvitauonkin tarkoitus on virkistää ja antaa energiaa päivän haasteisiin, positiivisista asioista kirjoittaminen toimii ainakin minulle kahvitauon tavoin.

Tänään haluan kiittää itseäni siitä, että uskalsin rohkeasti mennä kohti pelkoani. Saatan vaikuttaa kovin sosiaaliselta, mutta sisimmässäni jännitän tolkuttomasti tilanteita, joissa joudun suuren ihmisjoukon eteen. Varsinkin, kun minun täytyy puhua. Tänään aloitin päiväni eräällä koululla, jossa liikuntasaliin kokoontuneiden oppilaiden ja opettajien edessä minullakin oli oma osuuteni puhuttavana ja opetettavana. Jännitin tuota tilannetta etukäteen niin, että menomatkalla vatsa tuntui kääntyvän ympäri. Kuitenkin lopulta yllätin itsenikin sillä, kuinka luontevasti osasin tuon tilanteen vetää läpi. Tuntuu hyvältä huomata, että omista epävarmuuksistaan voi päästä yli ja kasvaa hiljalleen jopa nauttimaan tilanteista, jotka vielä joskus olisivat kammoksuttaneet valtavasti. Miten sitä onkin aina niin, että itselle oma onnistuminen tulee kaikkein suurimpana yllätyksenä?

Ja mikä hyvänmielenkylpy aamuinen kouluvierailu oli muutenkin! Parhaimmillaan työni on juuri tätä: kohtaan lukemattomia ihania ihmisiä päivän mittaan. Pienten koululaisten kanssa juttelu ja touhuaminen on minulle kyllä yksi työn parhaista paloista. Se energia, elämänilo ja mutkattomuus tarttuu myös tällaiseen jäykkään aikuiseenkin!

Olen ehdottomasti aamuihminen: hitaiden aamujen ihminen. Tänään oli juuri sellainen aamu. Hyvä aamu, jolloin ehtii rauhassa ulkoiluttaa koiran, odotella hiusten kuivumista suihkun jälkeen, lukea lehden, juoda toisenkin kupin kahvia aamupalan kanssa ja vaihtaa vielä puolison kanssa aamun kuulumiset ennen töihin lähtöä. Voisin kellua tuossa aamutunnelmassa loputtomiin, niin että yleensä lopulta aina tuleekin kiire. Tänään ei tullut, tänään oli erityisen hyvä aamu!

Hahaa, ja kirsikkana kakun päälle sain päättää työpäiväni makeisiin nauruihin. Olin nohevana tyttönä saanut kuoroharjoitukset pidettyä ja tavattua vielä harjoitusten jälkeen häämarssivalintojen merkeissä tulevan viikonlopun hääparin. Vihdoin päivän lopussa katsastin itseäni peilistä ja totesin, että olin käyskennellyt kaikkien noiden ihmisten edessä housujen vetoketju apposen auki. Klassinen, mutta aina yhtä kammottava moka. Nyt jännitän lauantain hääparin puolesta, pysyykö heillä pokka alttarilla, kun näkevät minut urkujen takana. Hahah.

Päivän helmiä: koululaisten ajatuksia rauhaa rakentavista asioista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti