tiistai 28. marraskuuta 2017

Vielä kolme yötä!



Muistatteko lapsuudesta sen tunteen, kun aamulla, vanhempien mielestä varmasti aivan liian varhain heräät ja ensimmäinen ajatuksesi on: JOULUKALENTERI!!! Erityisesti joulukuun alkupuolella, kun kalenteri on vielä uusi ja pääset avaamaan niitä aivan ensimmäisiä luukkuja.

Olen jo parin viikon ajan laskenut öitä joulukuun ensimmäiseen päivään, kärsimättömänä kuin pikkulapsi. Nimittäin tänä vuonna minulla on pitkästä aikaa oma, aivan ihana joulukalenteri! Onneksi tähän aikaan vuodesta on aivan sallittua heittäytyä lapsen mielelle ja iloita kalenterin tuomista päivittäisistä pienistä yllätyksistä lainkaan peittelemättä iloaan.

Innostuin tämän joulun hiteistä, kosmetiikkajoulukalentereista. Mielestäni on kiva, että kalenterissa on jotain oikeasti ilahduttavaa ja hyödyllistäkin sen pahvinmakuisen suklaapalan sijaan. Suklaata ja muitakin herkkuja saa joulun alla muutenkin jo aivan kylliksi. On kiva testailla uusia tuotteita, löytää ehkä joku uusi suosikkikin noista minikokoisista tuotteista sen sijaan että tuhlaisi rahojaan täyskokoisiin purnukoihin, jotka sitten lopulta kuitenkin jäävät käyttämättä.

Mutta siitä rahan tuhlaamisesta puheenollen, ovathan markkinoilla olevat kosmetiikkakalenterit melko hintavia. Satuin kuitenkin Dermosililtä tavanomaista rasva-/pesuainetilausta tehdessäni huomaamaan, että myös Dermosilin verkkokaupasta löytyi uutuutena tuo kosmetiikkakalenteri. Verrattuna esimerkiksi Lumenen vastaavaan kalenteriin on se sitäpaitsi noin puolet halvempi!

Olen jo vuosia tilannut suurimman osan käyttämästäni "peruskosmetiikasta" Dermosilin verkkokaupasta suoraan kotiin kannettuna. Mielestäni on vain niin paljon helpompi tilata kerralla suurempi satsi esimerkiksi rasvoja ja pesuaineita, kuin juosta kauppareissuilla sopivien ja mieluisten tuotteiden perässä. Suurin osa Dermosilin tuotteista on myös kokemukseni mukaan varsin laaduikkaita ja kohtuuhintaisiakin.

Jännä nähdä, mitä tuo kalenteri lopulta pitää sisällään! Olen ymmärtänyt, että sisältä löytyy tuttuja perustuotteita minikokoisina, mutta myös ihan kalenteria varten tehtyjä erikoistuotteita. Kiva olisi testailla uusiakin juttuja, mutta jo valmiiksi tututkin tuotteet on minikokoisina helppo pakata mukaan  esimerkiksi salikassiin ja reissuille. 

Positiivisesti yllätti muuten myös tuo kalenterin ulkonäkö. Vaikka en niin perinteisten tonttukuvien ystävä olekaan, on tuo kalenteria koristava Heikki Laaksosen tonttumaalaus minun makuuni sopivan yksinkertainen ja jouluinen tunnelmaltaan. Eniten minua yllätti kalenterin suuri koko, hetken verran jouduin etsiskelemään paikkaa johon se kotonamme ylipäätään mahtuisi.

Kävin Dermosilin verkkokaupassa tänään kurkkimassa, ja kalenteria näyttäisi olevan vielä jäljellä. Verkkokaupan varsin pikaisilla toimitusajoilla uskoisin nopean tilauksen ehtivän juuri sopivasti joulukuun alkuun jo kotiinkin.

Enää kolme yötä, minua kyllä jo vähän jännittää!




Dermosilin verkkokauppa löytyy osoitteesta www.dermoshop.fi 

maanantai 27. marraskuuta 2017

Se hankala tyyppi?




Tapahtui tässä taannoin töissä erään puolitutun kanssa niitä näitä jutustellessani keskustelu, joka jäi pyörimään mieleeni ja sai minut pohtimaan keskustelukulttuuriamme. Tai oikeastaan poliittisen korrektiuden ja vaikenemisen kulttuuria, loputonta miellyttämisen halua.

Keskustelu meni jotakuinkin näin: kerroin tämänhetkisestä elämäntilanteestani. Siitä, että pidän opinnoista välivuotta ja harkitsen sitä, haluanko edes palata tulevana syksynä opintojen pariin. Että mietin, mitä muuta ylipäätään haluaisin elämässäni tehdä. Tähän keskustelukumppanini totesi, uskoakseni ihan leikillään: " Sun täytyy hankkia lapset nyt, niin ei tarvitse vielä ensi syksynä palata koulun penkille!" Vielä jonkin aikaa sitten olisinkin ehkä ohittanut tuon kommentin epämääräisellä mutinalla ja siirtynyt seuraavaan asiaan, mutta nyt kuulin suuni puhuvan ennen kuin ehdin edes ajatella: " Niin, en ole toistaiseksi löytänyt paikkaa, josta niitä voisi hankkia. Ostaisin varmaan kerralla useamman."

Seurasi vaivaantunut hiljaisuus. Hitaasti puna nousi keskustelukumppanini kasvoille ja takellellen, pitkästi ja vuolaasti hän pyyteli anteeksi. Niin pitkään, että minunkin olisi tehnyt mieli jo pyytää anteeksi aiheuttamaani vaivaa ja mielipahaa. Mutta pidin pääni, tiesin että nyt minulla ei ole siihen mitään syytä. 

Miten iloitsenkaan siitä, että huomaan oppineeni puolustamaan itseäni! Hitaasti ja varmasti, mutta kuitenkin! Uskon, että oppimalla puolustautumaan henkilökohtaisesti kohtaamaani epäreiluutta vastaan, osaan asettua myös toisen ihmisen asemaan ja puolustaa myös minua heikompaa. Enään en suostu vaikenemaan ja nielemään asioita, joita jälkikäteen vatvoisin yksin hampaitani kiristellen. Minulle suurin henkilökohtainen loukkaus on juuri tuo oletus siitä, että lapsia "tehdään" ihan tuosta vain. Miksi en siis ilmaisisi loukkaantumistani? Jollekin toiselle tuo ei olisi iso asia, mutta hänellä taas on omat kipukohtansa.

Ja miten kuitenkin, sanottuani mitä ajattelen olen yhtä aikaa ylpeä itsestäni ja häpeissäni. Häpeissäni siitä, kuinka olen yhdessä pienessä hetkessä saanut kepeän keskustelun muuttumaan vaivaantuneeksi ja vakavaksi. Pahoillani keskustelukumppanini puolesta nähdessäni kuinka hankala ja tukala olo hänellä on tilanteessa. Pahoillani myö siitä, etten osaa olla se miellyttävä, poliittisesti korrekti, hajuton ja mauton tyyppi.

Olenko oikeassa kun haluan puuttua kokemiini epäreiluuksiin, "tökkiä" ihmisiä vaivaannuttavilla ajatuksillani ja herätellä ajattelemaan? Vai olenko kenties vain itsenäiseen ajatteluun ja omanarvontuntoon kasvattavan nykykulttuurin tuote, joka kaikessa turhantärkeydessään unohtaa hienotunteisuuden ja hyvät käytöstavat? Vai ovatko hyvät käytöstavat sittenkin vain juoni, jolla maailman epäreiluuksiin puuttumista yritetään estää?

Onko sittenkin olemassa tilanteita, joissa vaikeneminen olisi kultaa?

Uskon silti itsepäisesti, että ei. Miten muuten voisin muuttaa maailmaa, kuin yksi ihminen kerrallaan? Jos pelkään kailottaa mielipiteeni ääneen, tulen nielemään sen myös tilanteessa, jossa sitä minulta kysytään. Ehkä kaikkein tärkeintä onkin sanoa ääneen juuri se epämiellyttävä totuus, mukavien ja miellyttävien asioiden puolestapuhujia tässä maailmassa kyllä riittää!

Niin kuin keskustelukumppaninikin taannoin lopulta minulle totesi: "kiitos, että sait minut ajattelemaan." Siinäpä syytä olla se hankala tyyppi, piikki toisen lihassa ja kivi kengässä!